Metsästysvuoden alkaessa

Seuran kesäkokous pidettiin 2.8.2024. Kokouksen antia on avattu jäsensivulla Ajankohtaista. Tietoa on mm. kesäkokouksen päättämistä metsästysrajoituksista. Hirvi- ja peurajahtien säännöt on myös päivitetty jahten sivuille. Peurajahtisivulta löytyy päivitetyt aluejohtajien tiedot.

Tälläkään kaudella ei myydä peurojen vieraslupia vähentyneen peurakannan vuoksi.

Antoisaa jahtisyksyä kaikille!

Luke tutkii pieniä hirvieläimiä

Talvikokouksen jälkeen Luken edustaja esitteli käynnistettyä tutkimusta. Tutkimuksen kohteena ovat valkohäntäpeurat ja metsäkauriit alueilla, joilla esiintyy myös susia. Yhdistyksen alueella on loukutettu urospeura, jolle on laitettu GPS-seurantalaite korvaan. Toisessa korvassa on tunnistemerkki. Tourunkulmalla on pannoitettu peuroja kyttäyskopista nukuttamalla. Myös pannoitetuilla peuroilla on korvamerkit.

Seurantalaitteilla seurataan peurojen liikkumista. Paikannustieto tulee tutkijoille muutaman tunnin välein. Panta voidaan pudottaa eläimen kaulasta etäohjatusti, jos eläimen hyvinvointi sitä edellyttää tai tutkimuksen päättyessä.

Nukutetuilla eläimillä on korvamerkissä nukutuspäivämäärä. Nukutusaineella on puolen vuoden varoaika lihan elintarvikekäyttöön. Metsästyskauden alkaessa varoaika on ohi. Pannat ja korvamerkit ovat nähtävissä kiikaroidessa, mutta näiden eläinten metsästämistä ei erityisesti kielletty. Saaliiksi mahdollisesti tulevien eläinten seurantalaitteiden ja tunnistemerkkien palautus Lukelle sovitaan erikseen.

Tähän tutkimukseen liittyen ei pannoiteta susia.

Sivuston muutos

Sivusto siirrettiin jälleen uuden palveluntarjoajan palvelimelle. Vuoden alussa tehdyn edellisen muutoksen jälkeen palvelun hinta nousi noin 40 %. Uuden palveluntarjoajan palvelun hinta on pienelle yhdistykselle houkuttelevampi ja palvelimetkin sijaitsevat Pirkanmaalla. Samalla sivusto saa SSL-salauksen, eli sen käyttö on aiempaa turvallisempaa.

Metsästyskausi lähestyy

Uusi metsästysvuosi alkaa elokuun alussa. Valmistautuessamme kauteen pidimme kesäkokouksen 23.7. Kesäkokouksen antia on päivitetty jäsensivulle. Myös alkavan kauden hirvi- ja peurajahtien tiedot sääntöineen on päivitetty omille sivuilleen.

Peurakanta on aiempien vuosien tehometsästyksen jälkeen sellaisella tasolla, ettei yksittäisille vieraille myydä vieraslupia peurajahtiin tällä kaudella. Myös jäsenten peurakiintiö on edelliskausia pienempi.

Kokouksen jälkeen järjestetty pihakonsertti maanomistajille, kyläläisille ja jäsenille sai väkeä liikkeelle. Epävakaisen sään vuoksi konsertti jouduttiin pitämään ulkorakennuksessa. Tomi Paldaniuksen kitara soi kuitenkin hienosti tässäkin ympäristössä. Ennen musiikkiesitystä nautiskeltiin peuramakkaraa, kahvia ja mehua. Ennustettu sade jäi kuitenkin vähäiseksi ja lopulta aurinko paistoi lämpimästi. Kiitokset esiintyjälle, yleisölle sekä tilaisuuden järjestäjillekin.

Suurpetotilanne

Seuran alueelle näyttää kotiutuneen susilauma. Ilveksiä alueella on ollut jo aiemminkin. Tilanteen seuraamiseksi pyydetään ilmoittamaan kaikki havainnot suurpedoista Marko Koivulammille. Kätevimmin ilmoitus tapahtuu WhatsAppilla.

Ilmoita havainnosta paikka, ajankohta ja mielellään kuva, esimerkiksi riistakamerasta tai jäljestä. Jälkeä kuvatessa tarvitaan jollain tavalla järjestetty mittakaava, jotta jäljen kokoa voidaan arvioida. Mittakaavasta käy vaikka perinteinen tulitikkurasia. Jälkilöydöksissä tulisi myös tarkastella onko eläimiä kulkenut useampia.

Julkaistu
Kategoria(t): Uutiset

Uusi vuosi, uudet tuulet…

Halkivahan Metsästysyhdistyksen kotisivut siirtyvät uudelle alustalle. Suomen Metsästäjäliiton lopetettua yhteistyön aiemman palveluntarjoajan Kotisivukoneen kanssa, palvelun hinta olisi noussut huomattavasti. Kotisivukone oli hyvä ja helppokäyttöinen alusta ja saadulla sopimushinnalla varsin toimiva kokonaisuus.

Esitin kuitenkin puheenjohtajalle edullisemman, joskin työläämmän vaihtoehdon. Sen seurauksena julkaisualustana toimii nyt WordPress webhotelli.fi palvelimella. Kokonaisuuden rakentaminen kestää jonkin aikaa, joten pyydän kärsivällisyyttä. Lisäksi alustan muutoksen vuoksi sivuston toiminnallisuuteen tulee pieniä muutoksia.

Julkaistu
Kategoria(t): Uutiset